keskiviikko 8. kesäkuuta 2016

Mökin sisustus

Olennainen osa mökkihaaveilua on tietenkin se, että mökin sisustus on suunniteltu pienintä yksityiskohtaa myöten valmiiksi (tai valmiiksi ja valmiiksi – suunnitelmahan on vain pohja muutoksille) ennen kuin koko mökkiä on olemassakaan muualla kuin mökkihaaveilijan päiväunissa.

Vaikka sisustustyylini on kehittynyt kaksikymppisyyden liiallisen maalaisromantiikkahaksahduksen jälkeen vähitellen yksinkertaisempaan suuntaan, on kodikkuus edelleen tärkein sisustusohjenuora. Jos tyylikkyys ja kodikkuus tappelevat, kodikkuus voittaa. Tylsää ei myöskään saa olla, joten minimalistia minusta ei oikein vieläkään saa. Koska liiallinen rönsyily saattaa silti ahdistaa, on sisustuksen saralla pohjavärikartan pitäminen rauhallisena olennaista. Mökillä tärkeää on, että sisustusta voi helposti esim. tekstiileillä muuttaa sesongin mukaan. (Joulutyynyt! Kyllä!)

Joten yhteisiin tiloihin valkoista, lämmintä puuta, harmaata, mustaa ja keittiöseinälle ihanaa vanhaa tiililaattaa. Siltä pohjalta on sitten hyvä soveltaa. Vaikka niillä joulutyynyillä...

Kaunis eteinen. (Kuva täältä.)
Värimaailma on karsittu, mutta mitään muuta
karstittua tässä ei sitten olekaan. (Kuva täältä.)

Kolmesta makuuhuoneesta tulee jokaisesta varmastikin vähän erilainen. Mökki on allekirjoittaneen, armaan avomieheni ja vanhempieni yhteisprojekti, ja makuuhuoneiden ensisijaisilla haltijoilla on tietenkin vaikutuksensa sisustukseen. Meidän makuuhuoneestamme voinkin sitten rauhassa tehdä tylsänharmaan, jos siltä tuntuu... :D

Harmaat pellavalakanat, onhan ne ihanat. (Kuva täältä.)
Vaalea makuuhuone Artwoodin tapaan.
Tumma ja seikkailuhenkinen makuuhuone à la Artwood.
No nyt on hyggeä! (Kuva Pinterest.)

Koska äitini on aina rakastanut sinistä, on vanhempieni makuuhuonetta merenrantamökissä mahdoton kuvitella ilman sinisen sävyjä.

Sinisiä unia. (Kuva täältä.)
Lexington Companyn merellinen makuuhuone. (Kuva täältä.)
Sininen ruutu makuuhuoneessa – raikkaan kodikasta. (Kuva: H&M)

Kolmanteen makuuhuoneeseen on tarkoitus saada tilaa mökkivieraille. Vaikka makuuhuone on kaikista pienin, sinne tulee koko huoneen levyinen, 240-senttinen matala sänky tai patjat. Pikkumakkarista on pariovet tupaan, ja se toimiikin myös ikään kuin oleskelutilojen jatkeena, ellei ole majoituskäytössä.

Vaikka sisareni miehineen ei varsinaisesti ole mökkihullutuksessa osakkaina, on pikkumakkarista tarkoitus tehdä myös heille sopiva kolo. Sisareni kammoaa kaikkea "liian sisustuslehtimäisen tylsää" tai ennen kaikkea kolkkoa, joten on selvää, että huoneen on oltava kodikas. Vaikea siitä olisi toisaalta juuri muuta saadakaan, kun kyseessä on varsinainen löhöluola. Mutta millainen sellainen? Ralph Lauren, ihanasti överien tekstiiliyhdistelmien mestari, tarjoaa inspiraatiota.

Ehkäpä merellisiä raitoja yhdistettynä lisää lämpöä tuovaan kukkakuosiin? (Kuva täältä.)
Tai jotain villin lännen meininkiä? (Kuva täältä.) 
Runsasta ja sopivasti överiä ruutu- ja kukkakuosien kodikasta sekamelskaa? (Kuva täältä.)
Tai kas tässäpä makuuhuone sille, joka haluaa saada kaiken: ruutua, kukkaa,
raitaa, rustiikkia kodikkuutta ja hitunen merellistä tunnelmaa. (Kuva täältä.)
Jokin pieni hassuttelu olisi pikkumakkarissa tietenkin myös paikallaan. Ihanat norsut ja pöllöt Sisustusliike Kullanmurut.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti